Profizilla on aloittanut huhtikuussa uutena SAP Business One -konsulttina Ville Setälä. Ville on ulkoisen laskentatoimen asiantuntija ja hänellä on syvä ymmärrys siitä, millaisia vaatimuksia ulkoinen laskentatoimi asettaa toiminnanohjausjärjestelmälle. Ville ottaakin Profizilla päävastuun taloushallintoon ja raportointiin liittyvästä konsultoinnista.
Aikaisemmin Ville on työskennellyt sekä yritysmaailmassa että tilitoimistoissa monipuolisissa taloushallinnon tehtävissä, joissa hän on tutustunut eri kokoisten ja eri toimialoilta tulevien yritysten kirjanpitoon, verotukseen sekä raportointiin liittyviin tarpeisiin. Taloushallinnon digitalisoitumiseen liittyvät projektit sekä eri toiminnanohjausjärjestelmien hyödyntäminen ovat olleet keskeinen osa Villen jokapäiväisiä työtehtäviä.
Ville opiskelee parhaillaan SAP Business Onen toimintaa ja hän suorittaa SAP Business One -konsultin sertifikaatiokokeen kevään aikana. Työssään hän odottaa eniten sitä, että pääsee kehittämään asiakkaiden liiketoimintaprosesseja sekä ratkomaan erilaisia liiketoiminnan ongelmatilanteita. “Kokeeseen valmistautuminen on vahvistanut käsitystäni SAP Business Onesta ja moderneista rajapinnoista erityisen hyvinä työkaluina ulkoisen laskentatoimen toteuttamiseen ja kehittämiseen,” Ville kertoo.
Ville on valmistunut vuonna 2020 Turun kauppakorkeakoulusta kauppatieteiden maisteriksi laskentatoimi ja rahoitus pääaineena ja tietojärjestelmätiede sivuaineena. KLT-pätevyyden hän on suorittanut vuonna 2021. Vapaa-ajallaan Ville ulkoilee koiran kanssa, matkailee retkeilyautolla ja pelaa jenkkifudista.