Hallitse operatiivista liiketoimintaasi tehokkaammin
Operatiivisen liiketoiminnan tehokas hallinta on kilpailussa menestymisen kivijalka. Toimiakseen tehokkaasti yrityksen eri toimintojen on kyettävä ennakoimaan tulevaa: esimerkiksi ostojen tulee perustua myynnin tarpeisiin, sillä muuten joko käyttöpääoma kasvaa tai toimitusvarmuus kärsii. Koska yrityksen eri toiminnot ovat riippuvaisia toisistaan, tulee tiedon kulkea läpi organisaation mahdollisimman vaivattomasti ja ajantasaisesti.
Tee parempia päätöksiä oikean ja ajantasaisen tiedon avulla
Menestyvä yritys tarvitsee päätöksenteon perustaksi luotettavaa ja ajantasaista tietoa. Usein yritykset joutuvat kuitenkin tekemään päätöksiä puutteelliseen tietoon perustuen. Tyypillisesti kriittistä dataa joko ei ole saatavilla tai sen tuottamiseen kuluu kohtuuttomasti resursseja, mikä usein johtuu joko datan hajaantumisesta useampaan järjestelmään tai yrityksen tietojärjestelmien ja reaalimaailman välisestä ristiriidasta.
Sujuvaa yhteistyötä rehellisen kumppanin kanssa
ERP-projekteihin liittyy usein pelkoja epäonnistumisesta. Yleisen käsityksen mukaan käyttöönottoprojektien onnistuminen asetetussa aikataulussa ja budjetissa on vastoin luonnonlakeja. Vaikka ERP-projektit ovat usein monimutkaisia ja niihin liittyy riskejä, onnistuminen on täysin mahdollista ja jopa todennäköistä, kun suunnitteluun käytetään riittävästi aikaa ja älyä. Avainasemassa on lisäksi kumppanin avoimuus sekä rehellisyys asiakkaan suuntaan. Rehellinen kumppani tarjoaa vain ratkaisuja, joiden hyödyt ylittävät kustannukset.
ERP-järjestelmän ostajan opas
Pk- ja kasvuyrityksille on laaja tarjonta ERP-järjestelmiä ja -toimittajia. Ostajan oppaamme tarjoaa näkökulmia hankkeen suunnitteluun, auttaa välttämään tyypillisiä sudenkuoppia ja varmistamaan, että saat parhaan hyödyn järjestelmästäsi sen elinkaaren aikana.